Kyselyn tulokset (-99 loppuvuosi)


Tämän kertainen kysely keräsi ennätysmäärän vastauksia. Tällä kerralla vastauksia tuli yhteensä 39 kappaletta - kun esimerkiksi viime kerralla, eli vuoden 1999 alussa vastauksia oli "ainoastaan" 15 kappaletta. Kysymyksiä oli tällä kertaa kymmenen varsinaista ja yksi ylimääräinen johon sai kirjoittaa viestin, kommentin tms. Käydään kysymykset läpi jälleen yksi kerrallaan.


1. Sukupuoli.
kuva

Edelleenkin Janin Ase- & Kalastussivujen lukijoista suurin osa on miehiä. Tällä kertaa kyselyyn oli kuitenkin vastannut myös kaksi naista, joten miesten osuus vastaajista oli 95 % ja naisten 5 %.


2. Ikäsi.
kuva

Lukijakunnan keski-ikä oli pudonnut viime kertaisesta 27:sta 24:een ikävuoteen. Yleisimmät vastukset tässä kohdassa olivat 11-15, 16-23 ja 24-30 vuotta. Lukijakunnan keski-iän muutos saattaa johtua paljon suuremmasta otannasta, sillä edellisellä kerrallahan vastauksia ei tullut kuin 15 kappaletta.


3. Minkä arvosanan antaisit Janin Ase- & Kalastussivuille asteikolla 4-10?
kuva

Viime kerralla keskiarvo oli 7,8 eli kouluarvosanana 8-. Tällä kertaa keskiarvo oli noussut 8,3:een joten kouluarvosanana se olisi 8+. Yleisin vastaus oli 9 ja toiseksi yleisin 8.


4. Mikä on mielestäsi Janin Ase- & Kalastussivuilla a)hyvää, b)huonoa?
a) Yleiset hyvät kohteet olivat mm. linkit, kuvat, testit ja sivujen selkeys. Aseaiheisialinkkejä on tällä hetkellä noin 300 kappaletta. Kuvissa on tapahtunut todella merkittävä muutos paremman kameran ansiosta. Testejä pyrin tekemään mahdollisimman paljon. Testien tekemisen esteenä on kuitenkin edelleen aika ja materiaalin puute. Koska sivujen selkeys sai näin paljon kiitosta, ei sitä pyritä paljoa muuttamaan. Oli ilo huomata, että Hyvää -kohtaan kirjoitettiin huomattavastti enemmän asioita kuin Huonoa -kohtaan.

b) Huonoa kohtaan ei vastauksia paljoa tullut. Monessa vastauksessa oli kirjoitettu tähän kohtaan "ei oikeastaan mikään". Eniten risuja saivat kalastuksen vähyys sekä testien vähyys. Kalastus juttuja on todella vähän verrattuna ase juttuihin, mutta tällaisen eron aioin pitää niiden kesken jatkossakin. Testien vähyyden syitä onkin jo pohdittu edellisessä.

5. Kuinka useasti vierailet näillä sivuilla?
kuva

Yleisin vastaus tähän kohtaan oli "Pari kertaa viikossa". Eli yleisemmin sivuilla vieraillaan muutaman kerran viikossa. Toinen yleinen vastaus oli "Useammin kuin kaksi kertaa viikossa".


6. Onko viikon välein tapahtuva päivitysrytmi mielestäsi sopiva?
kuva

Ilmeisesti nykyinen päivitysrytmi sopii teille Lukijoille, sillä Kyllä -kohta sai 90 % vastauksista. Tämä on omalta kannaltani hyvä asia, sillä useammin tapahtuva päivitystahti ei onnistuisi mitenkään. Jos sivuja päivitettäisiin esim. kaksi kertaa viikossa, tulisi vuodessa päivityskertoja ainakin 104 kpl! Tuolla vaudilla juttuideat loppuisivat hyvin pian, sekä päivityksistä tulisi hyvin mitättömiä, kuten esim. muutama uusi linkki tai jokin muutaman lauseen peliarvostelu. Mielestäni juttujen kannalta on parempi, että ne ovat pitkiä ja monipuolisia.


7. Mitä juttuja/testejä haluaisit lukea näiltä sivuilta ensi vuonna?
Tämä kohta sai runsaasti vastauksia. Yleisesti toivottiin asearvosteluja tai muita juttuja aseisiin liittyen. Yleisin toivomus oli pistooli- tai kivääriarvostelu. Myös ilma-ase testejä toivottiin lisää.


8. Mitä itse harrastat (ammunta, kalastus, metsästys, en mitään edellisistä)?
kuva

Tässä kysymyksessä vastaukset jakautuivat melko tasaisesti kolmen ensimmäisen kesken. Ammunta vei kuitenkin voiton.


9. Missä suhteessa haluaisit juttuja ilmestyvän näille sivuille (ammunta%/kalastus%)?
Suhdeluku
(ammunta%/kalastus%)
Kappaletta
100%/0%
11
90%/10%
3
80%/20%
10
70%/30%
2
60%/40%
3
50%/50%
10
40%/60%
0
30%/70%
0
20%/80%
0
10%/90%
0
0%/100%
0

Tässä kohtaa oli kolme selvää suosikki vastausta: 100%/0%, 80%/20% ja 50%/50%. Jatkossa suhdeluku tullaan pitämään noin 80/20.


10. Asuinpaikkasi?
kuva

Suurin osa vastaajista asui joko Etelä- tai Länsi-Suomessa.


11. Viestit
Tähän kohtaan kirjoitettiin useasti kannustus viestejä, jotka olivat mukavaa luettavaa, koska niistä tiesi, ettei työ ole mennyt hukkaan.