Kyselyn tulokset (-98 loppuvuosi)
Tässä kyselyssä laitettiin osallistujien lukumäärässä yhtä paremmaksi. Vastaajia oli siis 14 kappaletta. Ihan kohtuullinen tulos. Näin pienellä kannanotolla ei kannata vetää suuria linjoja suntaan jos toiseen. Antaa se silti kohtalaisen luotettavan suunnan mielipiteistä. Käydään läpi kysymys kerralaan.
1. Sukupuoli.
Tälläkin kertaa kaikki kyselyyn osallistujat olivat miehiä. Eli miesten osuus oli täydet 100 %. En kuitenkaan usko ettei sivuilla ole naispuolisia lukijoita. He eivät vain yksinkertaisesti osallistuneet kyselyyn.
2. Ikäsi.

Lukijakunta oli vanhentunut puolenvuoden aikana enemmän kuin sen puolivuotta. Keski-ikä kohosi viimekertaisesta 25 v. paria vuotta vanhempaan 27 vuoteen. Erityisesti vanhemman lukijaluokan lisääntyminen näkyi tuloksissa. Kun esimerkiksi viimenkerralla 40-50 vuotiaita oli alle 10 %, oli heitä tällä kertaa yli 20 %.
3. Mihin suuntaan sivujen tarjonta (esim jutut) ovat menneet viimeisten kuukausien aikana?

Oli helpottavaa todeta juttujen kirjoittajana, että jutut olivat pysyneet kunnollisina. Parannustakin oli tapahtunut teidän lukijoiden mielestä. Saman verran ääniä sai myös Pysyneet samanlaisina -kohta. Muutama Ei osaa sanoa -kohtakin oli saanut ääniä. Luultavasti he olivat lukeneet juttujani vasta niin vähän aikaa, etteivät he pystyneet sanomaan oliko jutuissa tapahtunut muutoksia.
4. Ovatko sivut latautuneet ja toimineet kunnolla?

Lähes kaikilla sivut olivat latautuneet aina mukisematta. Tämän kysymyksen asetin lähinnä sen vuoksi, koska entinen palveluntarjoaja SciFi liittyi suurempaan Saunalahteen ja kaikki ei ole toiminut aivan mutkattomasti. On täytynyt antaa hieman risuja heidän toiminnastaan. Nyt kaikki on kuitenkin pelannut hyvin. Tämän vuoksi sivujen internet osoitekin on www.saunalahti.fi/~suominen, mutta vanha scifikin käy saunalahden tilalla, sillä se muuttuu automaattisesti saunalahdeksi.
5. Kuinka usesti vierailet näillä sivuilla?

Vierailujen määrät vaihtelivat yhtä useasti kuin oli vaihtoehtojakin. Niiden kohdalla äänet menivät lähes jokaisen kohdalla tasan.
6. Olisitko mahdollisesti kiinnostunut mainostamaan Janin Ase- & Kalastussivuilla?

Tähän kohtaan eivät kaikki vastaajat vastanneet. Joten mukaan tulivat vain vastanneiden mielipiteet. Ei vei voiton, mikä luultavasti johtuu siitä, ettei läheskään kaikilla ole omaa kotisivua jota mainostaa.
7. Asuinpaikkasi?

Suurin osa kyselyyn vastanneista asui Etelä-Suomessa. Muut paikat saivat myös ääniä paitsi Itä-Suomi jäi ilman.
8. Muut viestit.
Kommentteja tuli todella vähän, mutta ne muutamatkin on laitettu muistiin ja mahdollisia toteutuksia suunnitellaan.