Kaatuva siluetti-maali
(Jutun yhteydessä olevat kuvat on otettu normaalista poiketen halvalla digikameralla. Tämän takia kuvien laatu poikeaa hieman normaalista.)
Tiivistelmä:
Tässä työssä tehdään kaatuva, ilma-aseille tarkoitettu siluettimaali. Selostuksessa ja kuvissa näkyvässä työssä siluetit ovat eläinkuvia, mutta siluettien kuvioinnissa rajoituksena on vain oma mielikuvitus.
Tähän ”työhön” idea lähti liikkeelle käyttötarkoituksen miettimisellä muista töistä jääneille liimapuulevynpalasille. Kyseisiä palasia oli jäänyt yli jo vuosien ajan erilaisten nikkarointien jäljiltä ja suurin osa palasista oli sellaisia, ettei niillä liiemmin käyttöä tulisi olemaan. Osaan oli tullut ihan puhtaasti virhe ja osa oli mitoiltaan sellaisia, ettei niitä välttämättä käyttäisi missään. Näiden mietintöjen tuloksena syntyi idea jonkinlaisesta silhuettimaalista, joka jäljittelisi kuvioiltaan ”oikeita” siluetti-maaleja – ja tämä kaikki sopeutettuna ilma-aseille.
Sinänsä tämä idea oli hieman epäilyksiä herättävä – materiaalin suhteen – koska useista palasista koottu levy, ei välttämättä tulisi kestämään kovia osumia. Tosin moni valmistaja on vakuutellut liimapuulevyjen kestävyyttä ja käytetäänhän niitä tätä nykyä vaativissakin kohteissa, joten oli uskottava näitä lupauksia. Eläinaiheista päätin valita kanan sekä sian. Nämä vaikuttivat sahattavuuden kannalta olevan ehkä helpoimpia. Käytössä oli pistosaha, jolla ei pysty aivan mahdottomia käännöksiä tekemään – ainakaan jos haluaa käyttää materiaalista mahdollisimman paljon hyödyksi. Tietysti kuviosahalla olisi saanut ohuemman terän ansiosta tarkempaa jälkeä, mutta kyseistä sahaa ei löytynyt kuin käsivoimalla toteutettuna ja tässä vaiheessa iski ehkä pienoinen laiskuus, joten päätin valita nuo edellä mainitut kuviot sahauskohteiksi.
Ensimmäisenä ääriviivat hahmoteltiin ruutupaperille. Mallina käytettiin ampumataulujen joukossa olevia vastaavia tauluja. Paperille hahmottuneet piirrokset eivät vastaa täydellisesti alkuperäisiä mallejaan, mutta eipä niin täydellisen tarkkaa yhtäläisyyttä haluttukaan saada aikaiseksi. Myöhemmin tarkasteltuna siasta taisi tulla aika laihan puoleinen. Kun hahmotelmat olivat valmiina, leikattiin ne irti ja niitä apuna käyttäen piirrettiin ääriviivat puulevyille. Tämän jälkeen sahattiin kappaleet irti levyistä. Kanan siluetin sahaaminen ei kovinkaan työläs operaatio ollut, sian sahaamisessa täytyi miettiä jalkojen sahaamista. Ne jätettiinkin sahaamatta pistosahalla ja kyseinen kohta hoidettiin pyörösahalla porakonetta käyttäen. Sahaamisen jälkeen kappaleet hiottiin – ei mitenkään tarkasti, lähinnä vain sahauskohdan reunoista ”roippeet” pois.
Sahatut ja hiotut kappaleet maalattiin tämän jälkeen. Varastosta löytyi jostakin yli jäänyt oranssin värinen spraymaali. Arvelin tämän värin sopivan hyvin tähän tarkoitukseen, koska räikeästä väristä olisi hyötyä näkyvyyden suhteen. ja kyseistä väriä tuskin tarvitsisi mihinkään enää jatkossa. Vaikka purkissa ollut väri sekoitettiinkin hyvin ravistamalla, tukki se silti kolme suutinta, joten silueteista maalattiin vain toinen puoli tällä värillä. Toinen puoli suihkutettiin hopealla. Sinänsä toisen puolen olisi voinut jättää vaikka maalaamattakin, mutta mielessä kävi ajatus siitä, mikäli siluetit jäisivät ulos sateen ajaksi, olisi niitä suojaamassa vedeltä edes jonkinlainen maalikerros. Maalaamisen jälkeen täytyi miettiä siluettien kiinnittäminen jonkinlaiseen alustaan. Tällä kertaa toteutettu tapa ei välttämättä ole se monipuolisin – ajateltuna maalien sijoittamisen kannalta. Siluetit kiinnitettiin tasaiselle, noin 400x400 mm kokoiselle liimapuulevylle. Toinen ratkaisu olisi voinut olla kiinnittää ne vaakatasossa olevan riman päälle, jossa olisi ollut jalka, joka olisi voitu iskeä vaikka maahan pystyyn. Mutta, tässä työssä käytetty kiinnityslevykin maalattiin ja nyt vuorossa oli musta väri. Kaikki värivalinnat koostuivat lähinnä niistä väreistä, joita sattui sillä hetkellä löytymään omista varastoista. Ainoa asia, jonka takia tässä työssä täytyi vierailla kaupassa, olivat saranat. Niitä löytyi jo valmiinakin, mutta ei tarpeeksi. Saranat ovatkin tämän työn kalleimmat osat, vaikka pienimmät kappaleet ovatkin. Mietin aluksi saranan toisen puoliskon kiinnittämistä siluetin pohjaan, mutta kyseinen kiinnitystapa osoittautui huonoksi ratkaisuksi jo ensimmäisen kappaleen kohdalla. Saranoissa olevat ruuvinkantojen upotukset kun jäivät tällöin väärälle puolelle ja siluetti jäi liiaksi keikkumaan kahden ruuvin kannan varaan. Tästä syystä kiinnitystapa muutettiinkin toisenlaiseksi ja saranan toinen puoli kiinnitettiin siluetin taakse. Nyt siluetti nojasi oman pohjansa varassa kiinnityslevyä vasten. Ja tulos oli paljon tukevamman oloinen. Siluetit kiinnitettiin levyyn niin, että ne siihen jotenkin mahtuivat. Tämän takia siat eivät ole symmetrisesti sijoitettu. Siluettien osumista kiinnityslevyyn kaatumisvaiheessa estettiin huopapalalla.
”Tuotosta” piti tietysti päästä heti kokeilemaan. Rakenne on yksinkertainen ja täten toimiva. Siluetit kaatuivat ehkä vähän liiankin helposti. Toimivuutta kun testattiin aluksi kymmenestä metristä käyttäen sekä ilmapistoolia, että –kivääriä. Siluettien kaatamisesta alkoi jo tulla tylsää puuhaa, sillä osuminen niihin ei aiheuttanut liiemmin haastetta. Tämä tietysti korjaantuisi pienemmillä silueteilla, mutta nyt maalia vain siirrettiin kauemmaksi. Matka tuplattiin, eli nyt maalit sijaitsivat 20 m päässä. Tälle ratkaisulle antoivat vauhtia myös lukuisat luotien kimmokkeet, jotka sinkoilivat ampujaa kohti. Tämä vain siitä syystä, että maali oli puuta ja hieman joustavaa materiaalia. Mikäli siluetti olisi kokonaan metallia, tai siinä olisi metallinen ”kuori”, niin luoti litistyisi osuman seurauksena, eikä kimmokkeita esiintyisi. 20 metriä tuntui olevan turvallinen matka kimmokkeiden suhteen – 15 metriäkin voisi olla jo turvallisissa rajoissa. Aseen lähtönopeus olisi hyvä olla maksimissaan 170-180 m/s tietämillä, mikäli siluetit ovat vain puuta. Ärhäkämmät ilma-aseet saattavat olla liian rajuja puuta kohtaan, mutta jo edellä mainittu nopeusluokka ei jätä siluetin pintaan kuin painauman. Tietysti haastetta voisi lisätä viemällä siluetit jopa 50 metrin päähän ja yrittää kaataa niitä tuolta matkalta tehokkaammallakin ilma-aseella.
Tämän jutun tarkoitus oli lähinnä herättää ideoita. Tällainen ”maalilaite” tuo varmasti väriä ammunnan lomaan ja taatusti ainakin lapset siitä pitävät. Sen etuja ovat mm, että osuman näkee heti ja se tuo samalla ”väriä” ammuntaan, sillä lapsilla ei varmasti aina riitä kärsivällisyyttä pelkkien taulujen puhkomiseen. Tällaisen siluettimaalilaitteen tekoon voi osallistua vaikka koko perhe. Mutta kuten jo sanottu, oli tämän jutun tarkoitus herättää ideoita. Kustannuksia jos miettii, niin mikäli maalit tehdään ”jämäpaloista”, niin ne ovat tavallaan ilmaiset. Saranat ovat todellakin isoin menoerä, mikäli niitä ei valmiina löydy. Myöhemmin ammuntojen lomassa tähänkin työhön tuli mietittyä pieni parannus. Jutussa esitetyssä kiinnitysratkaisussa siluettien ollessa peräkkäin ja samanvärisiä, näyttävät siluetit ampumapaikalta monesti yhdeltä ”mössöltä”. Suosittelisinkin maalaamaan takana olevat siluetit eri värillä kuin edessä olevat. Tämä neuvo tietysti vain siinä tapauksessa, että siluetit ovat osittain peräkkäin.
Monien ja monien laukausten jälkeen täytyy allekirjoittaneenkin tunnustaa, että monesti tulee vietyä tämä maali tavallisten taulujen seuraksi. Haastetta voi aina lisätä matkaa pidentämällä, mikäli se vain onnistuu. Samoin haasteeseen voi vaikuttaa maalien kokoa suurentamalla tai pienentämällä. Osumisen ilo se on kuitenkin tärkeintä – varsinkin aluksi. Sitten vasta lisätään haastetta kuvioihin.
© Jani Suominen
